• 11.5.2012

    Keväinen tervehdys! Moni varmaan luovuttanut jo toivonsa näiden sivujen päivityksen suhteen ja myönnetään kyllä, että retuperällä ollaan oltu. Tai itse asiassa ollaan oltu aika työntäyteisesti remontin, muuton, järjestelyjen ja siivouksen kanssa jumissa ja nyt vielä ihanien ensimmäisten kevätpäivien myötä päästy pihamaalle nauttimaan säästä ja puuhasteluista.

    Pääsiäisen aikoihin Keijulla rupes hammaskalustossa käymään isompi kato ja kulmuritkin yks toisensa perään putosivat lähes itsestään. Paitsi yksi viheliäinen ei vaan suostunut irtoamaan ja se sitten piti poistattaa eläinlääkärillä. Siisti operaatio ja suu parani muutamassa päivässä. Kiitokset Akuutin Annelle, joka lisäksi kertoi, että juuri oli ollut pitkä ja terve ja se ei olisi lähtenytkään nitkuttamalla irti. Joskus se vaan on tällaista (eka kerta nyt kuitenkin mun kohdalle sattui).

    Tässäpä tilannekuvaa pari tuntia ennen poistoa:

     

     

     

     

     

     

    ja jälkeen: 

     

    Samaan syssyyn Keijun korviin kurkattiin, kun mainitsin, että se on niitä rapsutellut, että lienekö liittyvät hampaidenvaihtumiseen… Ja sieltähän löytyi pientä hiivanpoikasta, joka nujerrettiin napakasti viikossa, kiitos Epi-oticin ja Canofite-tippojen. Oikeastaan nyt täytyykin paneutua tehokkaammin noihin korvanputsauksiin, kolmikon juttu näyttäis olevan toistensa korvien nuoleminen (kahdestaan Ronja ja Ansa eivät tätä tehneet, ja nyt varsinkin tuo pentu saa reippaasti oman osansa hoivanpidosta). Mahtaa olla joku laumakäytös-asia.

    Päivät kuluvat yks toisensa perään hirvittävää vauhtia ja vapun jälkeen piti ihan pysähtyä toteamaan, että Keiju on jo puolivuotias! Onnittelut myös pentueveljeksille Nitrolle Toivakkaan ja Fallelle Raaheen. Olette usein mielessämme, toivottavasti kesän tiimellyksessä nähdään jossain.

    Keijulle tein toukokuun alussa 10+10 metrin mittaisen verijäljen tiluksillemme ja kaatona oli ihan oikea sorkka. Ei se jäljestysosuus oikein vielä simahtanut jakeluun, kirsu maassa kuitenkin kulki pääasiassa ja saadessaan ilmavainun sorkasta, Keiju jäykistyi patsaaksi ja melkeinpä painui maahan: Täällä on “jotain”, se viestitti. Reippaasti lähestyi sorkkaa ja rupesi sitä nuolemaan. Kun annoin ylenpalttiset kehut, niin koira oli ihan liekeissä asiasta. Pari tuntia sen jälkeen se ei muuta tehnyt kuin jäljesti pihaa. Juu, kunhan nuo metsät vielä hiukan kuivuvat, niin tarkoituksena olisi hetimmiten käydä verestämässä metsäjäljestyksen muistoja Ansan kanssa. Ja miksei Ronjankin, vaikka se ei kaahotukseltaan pysty keskittymään olennaiseen. Elävän riistan löytyminen on vaan sen juttu. Ja sellainen muuten asustaa ihan meidän omallakin pihalla, nimittäin siili. Voi että harmittaa, siis kaikkien puolesta. Siili on maailman sympaattisin pikku otus ja niistä on oikeestikin hyötyä ikävien eläinten loitontajana. Mutkun nämä bt-inkvisiittorit ovat päättäneet yhteisvoimin nitistää pienen piipertäjän pihan perältä, ja eihän se käy. Siispä meillä pidetään koirat kytkettyinä a i n a, ainoastaan Keijun kohdalla olen tehnyt poikkeuksen ja sen kanssa touhutaan pihalla vapaammin.

    Tähän loppuun vielä yhteispotretti katraasta, Oulujoen rantatöyräällä ollaan harva se päivä käyty katselemassa jäitten lähtöä ja muuttolintujen saapumista. Kyllä se kesä sieltä tulee!!! Terkut myös Ronolle ja Viiville!

    - Ansa – Ronja – Keiju -

    Lähettävät: “Retuperäläiset” Maikkulasta

    PS. Jos joku kasvateistamme on kiinnostunut lähtemään Helsinkiin Borderterrierikerhon erikoisnäyttelyyn la 30.6. niin ota pian yhteyttä. Nimittäin olen (vakavasti) harkitsemassa sinne reissua Keijun kanssa. Ilmoittautuminen umpeutuu 4.6. Oheisessa linkissä lisätietoa: http://www.borderi.fi/sites/default/files/errilmoitus.pdf

    21.3.2012

    Maaliskuun alussa kävimme koiratrion kanssa Marjo Väisäsen studiokuvauksessa, äärettömän mielenkiintoinen ja haastavakin sessio. Ronja esiintyi harmittavasti hieman pohjavillaisena ja Keijulla hampaiden lähtemisen vuoksi korvat rupelilla. Mutta yllättävän hyvin kaikki asettui kuvissa ja valinnan vaikeus oli suorastaan tuskaa.  Oikeastaan Ronja, Personal Touch oli se kevytkorvaisin tällä erää, kuvissa esiintyy niin omana persoonallisena itsenään :) Viisi kuvaa kuitenkin sain valkatuksi ja tässäpä ne ovat:

            

    Marjolla on seuraavat kuvaukset 31.3., voin vain suositella hänen ammattitaitoaan koirakuvauksen parissa!

     

    Nallikarissa 14.3.2012

    Ronja ja lapsoset ketterät kotihaasta kävivät porukalla merenjäällä tyhjentämässä energiat kintereistä. Eka pentueesta Ansa, toka pentueesta Manu ja viimeisestä Viivi. Mausteena mukana Ansan eka pentueen tyttö, kotonamme asustava Keiju. Olihan lystiä ja ihana hiljaisuus loppuillan.

     

    perjantai 9.3.2012

    Meillä on vieraillut hammaskeiju, kuten kuvasta näkyy…

    Viime maanantaina 4 kuukautta täyttänyt Keiju-pentu on siis rupeamassa vaihtamaan työvälineistöään astetta järeämpään luokkaan. Hyvä niin, sillä pentukerhossa huomattiin, että molemmat yläkulmahampaat ovat katkenneet ja ovatkin olleet seurannan alla. Onneksi eivät ole äityneet pahemmaksi ja näillä näkymin säästymme niitten leikkaamiselta. Keiju on todella ahne ruoan perään ja luulisin, että se on saattanut kolauttaa hampaansa keraamisiin ruokakuppeihin. Kiviä ja keppejä se ei erityisemmin kanniskele, eipä niitä oikein ole saatavillakaaan. Yhden kerran olen huomannut, että se kolautti itsensä kiikkutuolin jalakseen juoksurallin tiimellyksessä ja ties mitä on sattunut, kun ovat keskenään kotosalla. Sopeutuminen tulevaan kotiimme on sujunnut mallikkaasti, koirat jo tuntevat talon entuudestaan ja äänimaailma alkaa olla valmiiksi haukuttu. Takkatulen loimussa ovat rinta rinnan nukkuneet somasti, kun päivälenkki Oulujoen jäällä on vienyt mehut kintuista ja minulle on jäänyt rempparauha. Vielä jokunen viikko, niin siirrymme maalaisasuntoomme pysyvästi.

    ***

    Pientä säätöä sivustolla, jotta saataisiin myös tähän etusivulle kuvia ajankohtaisista tapahtumista. Blogi-linkki ainakin itsestä tuntuu kovin työläältä. Mutta yrittänyttä ei laiteta, sanovat…

    Helmikuun päivät hupenevat hurjaa vauhtia, uudessa kodissa ollaan päivisin maalattu seiniä, tahkottu lumitöiden parissa ja käyty potkuttelemassa. Se onkin erinomaista liikuntaa meille kaikille, tosin Keiju-pentu nauttii vauhdin hurmasta kuljetusboxissa. Oulujoen jäällä porukalla sitten kirmaillaan…

    Jaffat tulloo!

    Joella riehakointia

    Takkahuoneessa aurinko kuivattaa...

    Keijun pentukerhon seikkailut, nyt on rokotukset kunnossa!